Jussin tarina, osa 5: Se liikkuu sittenkin

Blogi 8.5.2018

Niinhän siinä kävi, että alkuinnostuksen jälkeen tuli ”pienoinen” lopahdus. Minulla on tapana liioitella onnistumisiani ja vähätellä epäonnistumisiani. Taisin sortua siihen taas. Kahdeksan viikon yhtäjaksoinen – suunnitelmallinen, tavoitteellinen treenijakso oli minulle kova suoritus. Toisaalta sitä seurannut neljäntoista (!) viikon lähes täydellinen treenitauko oli minulle ”pari kevyempää viikkoa”. Piti oikein katsoa kalenteria, että näinkö se pääsi venähtämään. Venähtihän se. Toki siinä ennen ja jälkeen joulun tuli käytyä muutamia kertoja salilla, mutta ei mitenkään mainittavasti, vaikka toki nyt niistä tässä mainitsinkin.

Tammikuussa pääsin jo vähän liikkeelle, mutta toden teolla on nyt liikuttu helmikuusta lähtien. Nyt on taas sitten kahdeksan viikon treeniohjelma vedetty toiseen kertaan läpi. 20 toiston viikko, 15 toiston viikko, 12 toiston viikko, kevyempi viikko, 10 toiston viikko, kahdeksan toiston viikko ja kuuden toisto viikko, ja loppuun taas kevyempi viikko. Nyt pyörähtää taas tällä viikolla alusta tämä, ainakin kerta-pari menee vielä hyvin tämän 2-jakoisen ohjelman tiimoilta. Tähän ohjelmaan maustetta tuo sekin, että kerta viikkoon Paulin kanssa tehdään toiminnallisempaa treeniä. Oma treenitaukoni ajoittuu aika hyvin samalle ajanjaksolle, minkä Paulikin oli poissa Liikuntakeskus Zempistä, Heikki tarjoutui toki välissä ottamaan koppia minusta, ja teki ohjelmankin, mutta kyllä sitä sen verran kerkesi jo kaavoihin kangistua, että sillä mennään millä aloitettiinkin. Tässä huomasi kuinka tärkeää oma henkilökohtainen ”peetee” ja ohjaus on. Muina viikonpäivinä tulee liikuttua, kun on joku jolle näyttää, että edistymistä on tapahtunut, ja seuraava pt-päivä siintää horisontissa. Suosittelen pt:n kanssa treenaamista kyllä kaikille, joilla oma treeni tökkii.

 

Blogitauosta tuli vielä pidempi, koska tuntui, että ensin piti päästä takaisin liikkeeseen ja vauhtiin, ennen kuin kehtaisi kirjoitella ihmeempiä. Nyt ollaan tilanteessa, että kehtaa taas vähän kirjoitella. Maailmallakin tapahtui tässä välissä kaikenlaista. Jo aiemmin tässä blogissani mainitsemani Zlatan palasi loukkaantumisen jälkeen takaisin ennätysvauhtia, muttei löytänyt Manchesterin punaisista paholaisista enää tilaa hänen leijonamaiselle preesenssilleen. Enkelten kaupunki Los Angeles sai vastaanottaa tämän Bosnian lahjan Ruotsin kansankodille, kun Zlatan antoi lahjaksi itsensä Hollywoodille. La Time sai vastaanottaa Zlatanilta koko aukeaman kokoisen ilmoituksen tekstillä: ”LA you are welcome – Zlatan”. Tuollaisesta aukeaman kokoisesta itseluottamuksesta on varmasti etua pelikentillä. Zlatanin debyytti sujuikin kuin parhaimmissa Hollywood-elokuvissa; vaihdosta kentälle ja ensimmäisillä kosketuksilla upea tasoitusmaali kaukaa. Draamaan kaareen toki kuului myös vielä viimeisillä minuuteilla syntynyt puskumaali.

Omat treenini eivät pitkän tauon jälkeen sujuneet aivan kuin Zlanilla, eikä itseluottamuksellani treenitauon jälkeen olisi täyttänyt lehdestä kuin ehkä 2 palstaa leveän ja viisi senttiä korkean käyntikorttikoon mutta nyt ollaan jo puolensivun mainoksessa menossa.

Voisi siis sanoa, että ”eteenpäin on menty”, aivan kuin eräs toinen (Zlatanin tavoin eläinmaailmasta lempinimensä saanut suomalaisen) jalkapallon hahmo kerran totesi. Jalkaprässissä pääsin jo yli 300 kilon näissä viimeisimmissä kahdeksan ja kuuden toiston viikoissa. Viime syksynä jo 200 tuntui haamurajalta, mutta nyt 400:kaan ei ole enää utopiaa, vaan tavoite. Pohkeita teen siten, että niskassa on 150 kiloa. Takakyykyssä Pauli ajatteli, että maksimini olisi jossain 102,5 kilon paikkeilla, minkä verran rautaa laitettiin tankoon. Tarkoitus oli tehdä maksimitoistot, eli ”niin monta kuin menee”, menihän niitä, 22 toistoa, eli semmoisen 8-10 toiston maksimini lienee jossain isommissa kiloissa. Varsinkin jalat ovat siis kunnossa. Eräs toinen Personal trainer -tuttuni on ilmaissut tämän ilmiön suorasukaiseen tyyliinsä seuraavasti: ”ylipainoisilla on monesti suhteessa hyvin lihasta jaloissa, kun on omaa painoaan joutunut kantamaan monta vuotta joka paikkaan mukana”. Pauli ilmaisi asian niin, että ”sun pallopelitausta on kehittänyt jossain vaiheessa noita jalkoja sen verran, että äkkiä löytyy sieltä taas äkkiä”. Totuus on varmaan jossain näiden kahden lausunnon puolivälissä, mutta tärkeintä on, että taas kulkee ja äijä liikkuu!

Varmistaakseni, että varmasti kulkee, ja mies liikkuu, päätin ottaa itselleni haasteen. Kerran onnistuin olemaan 14 viikkoa – siis suunnilleen 100 päivää – melkeinpä täysin poissa salilta, päätin, että kai sitä sitten voi vastaavasti myös käydä salilla 100 päivää putkeen, kerran sieltä on saman ajan pystynyt olemaan poissakin. Tuumasta toimeen. Päätin valjastaa oman Instagram-tilini tähän käyttöön.

Ajatuksena oli, että käyn joka päivä salilla, ja otan salilta kuvan ja julkaisen sen. Joka päivä. 100 päivän ajan. Tilanne on siis se, että seuraava salivapaa-päiväni on kesäkuun 17. ellen sitten päätä käydä vielä kerta kiellon päälle Suomen 101-vuotisjuhlien kunniaksi.

Tämän projektin päivittäistä etenemistä voi seurata Instagram-sovelluksesta tilini @kettusenju55i kautta. Hästägeiksi laitan ”#liikuntakeskuszemppi:ä ja #gym:iä ja muuta vastaavaa. Seuraajia tippuu pikku hiljaa.

Alkuun epäilijöitä tietenkin riitti. Niitäkin, jotka sanoivat, että eihän tuossa ole mitään järkeä. No nyt olen käynyt 44 päivää putkeen salilla, ja tämän päivän jälkeen on 55 päivää jäljellä, joten puoliväli siintää jo. Enhän minä tietenkään joka päivä lihaskuntotreeniä tee. Normaali treeniviikkoni menee siten, että siitä on 3-4 lihaskuntotreeniä ja 3-4 sellaista päivää, jolloin teen lähinnä palauttavaa tai aerobista. Erityisemmin en ole koskaan some-maailmaa ymmärtänyt tai hyödyntänyt, mutta tässä treenimaailmassa tuntuu toimivan hyvin. Positiivista palautetta satelee yksityisviesteillä ja kommenteilla. Instagram-tykkäykset ovat monille bisnes, ja silläkin moni vielä enemmän tosissaan treenaava käy tykkäilemässä kuvistani, jotta minä taas seuraisin heitä, mutta eipä se ole minulta pois, joten minähän seurailen ja samalla saa omaan treeniin hyviä vinkkejä ja näkee mitä maailmanhuiput tekevät salilla, joten mikäs siinä. Minun oma tilini koostuu lähinnä kuvista omasta pärstästäni, jokaiselle päivälle ei välttämättä keksi aina niin fiksua tulokulmaa ja tarinaa kuvaan, joskus sitä vaan tekee treenin ja nappaa kuvan, että ”tulipahan käytyä”. En tiedä, onko aivan tällaista temppua kukaan koskaan tehnyt, mutta eipä sillä ole väliä. Tämänkin teen itseni takia, nähdäkseni, että pystynkö siihen, ja saanko tällä tavalla salilla käymisestä sellaista rutiinia, että sitä ei tarvitse miettiä, että lähteäkö vai ei. Nyt näyttää, että homma menee maaliin.

Isommassa kuvassa haasteeni on edelleen sama, kroppaa pitää saada kiinteämmäksi, painoa mielellään alas. Edelleen pidän syömisestä, joten mielellään sitä hankkii vielä lisää lihasta, jotta kuluttaa, ja voi sitä kautta syödäkin, enemmän.

Kakkostyypin diabetes ei varmasti ole mennyt mihinkään, tabletit tulee napsaistua aamuin-illoin. Aineenvaihduntani ei tunnu vieläkään olevan kovinkaan nopea. Ruokavaliota pitäisi saada vielä remonttiin. Paulin tekemän ruokavaliosuunnitelman olen jonnekin hukannut jo aikaa sitten, ja periaatteessa tiedän kyllä jo, miten minun pitäisi syödä. Käytäntö on sitten toinen asia. Tässä keväällä vedin pari-kolme viikkoa ruokavaliota, jossa laitoin ”hiilarit” aivan minimiin. Ketoosiin ei siinä tainnut päästä, kun kyllähän maitoon tuli lorautettua sitä kahvia mukaan (vai mitenpäin se meni?), ja olihan siinä rahkassakin vähän hiilaria jne. Mutta isossa kuvassa tämäkin kokeilu oli hyvä, sillä siinä näki sen, kuinka huonosti oma kroppani polttaa hiilihydraattia / sokeria, ja kuinka vähällä sitä tulen toimeen. Treenikin kulki hyvin, vaikka ei ottanutkaan pastatankkausta ennen treeniä, kuten olin joskus aiemmin toiminut.

Jännä juttu on se, että paino ei ole juurikaan viime vuoden elokuusta tippunut. Elokuussa aloimme elämäntaparemontin ja salilla käymisen, ja silloin painoa oli Inbody-mittauksen mukaan 105,9. Tänään aamulla kävin puntarilla ja se näytti 103,5. Uskoisin ja haluaisin ajatella, että rasvaa olisi syksystä lähtenyt ainakin sellainen 6 kiloa, mutta senhän kertoo lahjomattomasti vasta seuraava mittaus. Se on edessä varmasti muutaman viikon sisällä. Sitä ennen pitää paino saada jo napattua neuvolalukuihin, tuonne alle sadan kilon. Sitä vastaan aion tässä blogissa seurata seuraavat pari viikkoa, että mitä sitä oikein tulee syötyä. Vettä pitäisi tähän painoon juoda sellainen 5 litraa vuorokaudessa, sitä aion myös tehdä nyt seuraavat pari viikkoa, uskoisin, että näillä vinkeillä mennään alle sadan kahdessa viikossa ilman, että se on lihaksista pois, ja että samalla pystyy vetämään kovaa lihaskuntoharjoittelua.

Kuntotestejäkin tulee varmasti seuraavan parin kuukauden aikana suoritettua monia erilaisia. Itse tarkkailen omaa kuntoani joka toinen maanantai tekemällä Zempin crosstrainerilla seuraavan version ”cooperin-testistä”: 12 minuuttia täydellä vastuksella (taso 16) niin pitkälle kuin pääsee, uusin tulokseni viikon takaa on 7,52 kilometriä, ja viikon päästä toivottavasti hätyytellään jo 8 kilometrin rajaa. Paulin kanssa tehtiin 9.10.2017 seuraava testi, johon kuului 5 kierrosta ja seuraavat 4 suoritetta: 20 boksihyppyä, 15 etuheilautusta (12 kg kahvakuula), 65 naruhyppyä ja 10 pystypunnerrusta (20 kg tangolla). Aikani tuolloin puoli vuotta sitten oli 22 minuuttia ja 45 sekuntia. Reilu viikko sitten, eli 13.4 teimme tuon saman testin, ja silloin aikani oli 15 minuuttia ja 45 sekuntia. Eli 7 minuuttia oli pudonnut tuosta ajasta matkanvarrella pois. Puntari ei kerro kaikkea, mutta kyllähän sekin jotain kertoo, Inbody sitten lisää. Kunto kasvaa kohisten, ja salilla tulee käytyä siis, siinä kuulumiset pähkinänkuoressa, mutta seuraavan parin viikon teemani on silti seuraavanlainen:

”Rakas ruokapäiväkirjani, tänään tiistaina 24.4.2018 söin aamupalaksi…”