Jussin tarina, osa 2: Alussa

Blogi, Hyvinvointi, Liikunta 18.9.2017

Sitä olisi voinut ajatella, että edellinen blogitekstini kertoi alusta. Mutta ei. Alkua käsitellään vasta tässä tämänkertaisessa. Viime teksti kertoi ajasta ennen alkua; siitä kun ollaan mukavasti kohdussa, kellutaan lapsivedessä – nautitaan siitä, kun ei varsinaisesti olla vielä ”elossa”. Tämänkertainen blogitekstini kertoo siitä alusta kun ensimmäistä kertaa vetää keuhkot täyteen ilmaa, rääkäisee oikein kunnolla ja napanuora katkaistaan. Tätä voisi kutsua myös mukavuusalueelta poistumiseksi. Laihduttamisen tai elämäntapamuutoksen aloittaminen ei missään nimessä ole miellyttävää, vaikka sen tunnelin päässä näkyisi kuinka kirkas valo hyvänsä. Ei tämä nyt itkua ole aiheuttanut, mutta monen tasoisia rääkäisyjä toki. Ja monta kertaa ne keuhkot ovat tyhjentyneet ja täyttyneet ilmasta.

Alkuun siis. Vaikkapa ”Täällä Pohjantähden alla” – kirjan alkuun.

Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi. Kuokan voisi rinnastaa siihen kun aletaan töihin. Kuokka voisi olla minun lihakseni, ne laitetaan nyt siis töihin. Suo saa edustaa sitten tätä muuta kroppaani, ei vielä kovin kiinteä sellaista.

Suo siellä, vetelät lihakset täällä, mutta kyllä näilläkin kuokilla alkuun päästään. Kun tarpeeksi kuokkii, niin kyllä tästä suosta vielä kunnon pelto saadaan aikaan. Sitä halusin tällä alulla sanoa, että se edellinen blogikirjoitukseni ei kertonut viikosta 1. Se kertoi viikosta 0, ajasta ennen aloitusta. Laihdutusproj…prosessissa nämä viikot eivät välttämättä ole aina viikon mittaisia, eivät ainakaan minulla. Mutta sanoisin, että nyt ollaan menossa jo viikon 2 alussa. Mutta kun viime kirjoituksessa jäin siihen hetkeen, josta viikon yksi piti alkaa, niin mennään nyt sitten takaisin siihen hetkeen.

Viimeksi jäin siihen edessä olleeseen kuntotestiin ja ruokapäiväkirjan pitämiseen. No ruokapäiväkirjaa pidin loppuun, ja kyllähän siinä itsekin huomasi monia mielenkiintoisia juttuja. Maitoa tulee juotua liikaa, vettä liian vähän. Nykysuositusten mukaan nimittäin jos laihtua haluaa, ei prosessoitua maitoa kannattaisi lipittää, ainakaan liikaa. Joskus taas olen kuullut, että vettä pitäisi juoda aina litra 20:ntä painokiloa kohden. Minun kohdallani siis reippaat 5 litraa päivässä. Muistan juoda litran-pari silloin kun ajattelen asiaa. Kahvin ja maidon mukana toki nesteitä tulee, mutta eihän se nyt tietenkään sama asia ole. Treenatessa toki tulee juotua, ja sitten jano jatkuu pitkään, ja sellaisina päivinä pääsen ehkä sellaiseen 3-4 litraan parhaimmillaan. Tämä olisi varmaan aivan ok, jos samaan tasoon pystyisi myös niinä päivinä, kun ei treenaa. No tähän varmasti löytyy jokin keino. Vesipullo on laukussa mukana työpäivän, mutta siitä ei silti tule juurikaan juotua. Kuminauhoja pitäisi laittaa ranteeseen 10 kappaletta, jokainen edustaisi yhtä puolen litran vesipulloa, alkavat kuulemma kiristää jossain vaiheessa, jos sitä nestettä ei juo. Ja ovathan ne nolon näköisiä, niin jospa ne pullot joisi senkin takia, että saisi ne nauhat siitä ranteesta pois. No mietitään tätä vielä. Ehdotus kai se tuokin on. 

Muuten arkisyöminen tuntui olevan aivan kohtuullisen balanssissa. Toki salaattia ja kasviksia ei tullut juurikaan syötyä. Kyllä minä niitä syön, kun olen dieetillä, mutta kun ne nyt pitäisi saada osaksi sitä arkea.

Ruokapäiväkirjassa piti pitää kirjaa syömisistä kahdelta arkipäivältä ja yhdeltä viikonloppupäivältä. No tällöin viikon-0 lauantaina oli meidän perheessä se päivä kuukaudesta, kun menemme ulos syömään koko perheellä. Lapsille on luvattu, että aina kerran kuukaudessa käydään ulkona syömässä, ja jokainen kolmikosta saa vuorollaan valita paikan. Meidän 6-vuotias halusi 9-vuotiaan houkuttelemana testata Prisman PizzaBuffan, kun siellä saisi kuulemma popcornia jälkiruuaksi. No sinne siis.

Jonkin verran painiskelin sen kanssa, että kun nyt ei ollut kyse laihdutuskuurista tai lyhyestä projektista vaan elämäntapamuutoksesta, niin söisinkö nyt marttyyrimäisesti pelkkää salaattia ja keittoa toisten syödessä pizzaa. Hyvin nopeasti onnistuin itselleni perustelemaan asian niin, että minun elämäntapaani tulee kuulumaan se, että kerran kuukaudessa voin syödä justiinsa sitä mitä siellä ruokapaikassa minulla sattuu tekemään mieli. Ja söin siis pizzaa. (Joskus minua vähän huolettaa kuinka hyvin pystyn perustelemaan itselleni tällaisia päätöksiä). Uskoisin, että aiemmin olisin syönyt pelkkää salaattia, pudottanut ensimmäiseen kahteen viikkoon 4-5 kiloa ja sitten minulla olisi loppunut into koko hommaan. No nyt mentiin näin, ja sunnuntaina sitten palattiin ns. ruotuun. 

Täyttelin ruokapäiväkirjan sitten siis lauantain sijaan sunnuntaista, ja ajattelin, että se näyttäisi aivan ok:lta, kun siinä ei sentään ollut pizzaa ja muuta. Paulin kanssa käytiin ruokapäiväkirja läpi, ja Pauli huomautti nimenomaan sunnuntaista, että olin syönyt vain kolmesti. Puolenpäivän paikkeilla aamupalan, päivällisen viiden paikkeilla ja iltapalan yhdeksän maissa. Ei aivan semmoinen ruokarytmi, jolla paino putoaisi! En ollut itse edes silmäillyt ruokapäiväkirjaa tuolta kantilta. No mutta olin selvästikin toteuttanut ruokapäiväkirjan ideaa, söin niin kuin normaalisti söisin, ja merkitsin ne ylös, tästä sitten lähdettäisiin rakentamaan ateriarytmiä kohti terveellisempää jaksotusta. Mutta nämä olivat niitä 0-viikon juttuja. Tämä viikko loppui siihen kuntotestiin, siitä alettiin hommiin.

Testin tulokset olivat kohtuullisen odotetut. Jaloissa minulla oli kohtuullisesti voimaa, yläkropassa taas ei niinkään. Päivääkään en ole raskasta ruumiillista työtä tehnyt, ja sen kyllä huomaa. Jaloissa lienee voimaa hyvin nuoruuden pallonperässä juoksemisen takia ja osittain varmasti sen takia, että olen jaloillani omaa ylipainoani vuosia kannellut mukana. Kyykkyjä menikin aivan mukavasti, punnerruksia ei juuri lainkaan.

Puristusvoimaa ei juurikaan löytynyt, ja vatsalihasliikkeissä jo ylös pääseminen oli hankalaa. Vatsalihakset eivät siinä välttämättä olleet se suurin ongelma, vaan kaikki se muu mitä siihen vatsaan on kertynyt, eivät meinanneet ne lihakset oikein päästä sieltä esiin. Mutta jotenkin välttävästi sain testin suoritettua, sisulla, jos ei muuten. Pyöräergometrin tulos näytti peräti hyvää, mutta siinä olikin vain kuulemma vain jokin virhe Excelin-kaavassa. Se siitä hetkellisesti ilosta sitten. Todellinen tulos siinäkin olisi kuulemma ollut lähellä samaa mikä testin kokonaistulos muutenkin oli, eli juuri ja juuri tyydyttyvä, pinnan-pari ”matalan” yläpuolella.

Loppufiilis testistä oli kuitenkin aivan mukava. Minulle merkitsi tietää, että kokonaiskuntoni ei ollut aivan heikko, vaikka joiltain osa-alueilta se toki sitä olikin. Jalat olivat kipeät pari päivää testin jälkeen, vaikka testinkin mukaan ne olivat vahvin alueeni. Yllättävästi kuntopyörälläkin sai jalat vedettyä hapoille lyhyessä ajassa, kun ei poljeskellut siellä omalla mukavuusalueellaan. Tunsin kokonaisuutena testistä jotain hyvin pientä ylpeyttä, varsinkin siitä, että kuntotasoni oli sentään tyydyttävä, eikä ”matala” tai sen alapuolelta löytynyt ”heikko”, jota mm. puristusvoimani oli. Puristusvoima korreloi kuulemma hyvin koko kehon voimatason kanssa, ja kyllähän sen huomasi, että kyllä siinä testissä puristi koko kropan voimalla, vaikka yhdellä kädellä vuorollaan sitä mittaria vain puristettiinkin. Pauli toisteli, että ”tästä lähdetään rakentamaan”. Suon vetelyyden pystyi toteamaan InBody-mittauksella, mutta nyt piti selvittää kuokkien vahvuudet, että kuinka paljon niillä oikein pystyisi kuokkimaan. 

Sellainen fiilis silti minulle jäi, että eivät ne kuokat ihan heti katkea, että ehkä se pelto sieltä vielä kuokitaan esiin. Lopulta.

Kuntotestin (ja ruokapäiväkirjan pitämisen) jälkeinen seuraava askel, tavoitteellisen minulle suunnitellun salitreenin aloittaminen, vei minut jo vahvasti viikon numero yksi puolelle. En ollut koskaan käynyt tuollaisia mittauksia ja testejä, vaikka olinkin joskus aiemmin joidenkin saliohjelmien mukaan treenannut ja aivan kohtuullisia tuloksiakin niissä projekteissani saanut. Se tuntui silti eriltä, kun MINULLE tehtiin 2-jakoinen ohjelma, joka oli suunniteltu mittausten pohjalta siten, että esim. klassisia punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä ei heti alkuun kannattaisi tehdä, vaan lähdettäisiin vahvistamaan niiden liikkeiden tekoon vaadittavia lihaksia ihan muiden liikkeiden kautta. Mentiin siis kiertoteitä ja kuten sinä Arvoisa Lukijani varmasti kirjoitustyylistäni arvaatkin, tämä sopi minulle aivan mainiosti!

Ensimmäinen Paulin vetämä treeni olikin sitä, kun ohjelmaa käytiin läpi ja haettiin oikeita painoja. Tässä koin luonnollisesti onnistumisen elämyksiä – ja sellaisia toisenlaisia elämyksiä – jotka kertoivat, että matka on vielä pitkä. Mutta voi pojat, että olin tämän treenin jälkeen hajalla! Tässä ensimmäisessä treenissä siis käytiin tämän kahden päivän liikkeet läpi ja haettiin sopivat painot ja muut. Pidin ohjelmassa siitä, että tässä ei niin paljoa liikuttu trendikkäiden vapaiden painojen kanssa. Pauli kuunteli muutamissa laitteissakin, että polvieni napsuminen kuulosti siltä, että ei niiden päällä kannata koko painolla heilua – ainakaan ihan kaikissa liikkeissä. Olin jokseenkin samaa mieltä. Reiteni koittavat parhaani mukaan pitää lumpioni paikoillaan, mutta välillä lumpio haluaa mennä oikealle, kun koko muu kroppa vasemmalle jne. Ajattelin ennen treeniä, että ei tässä varmaan treenattaisi niin kovaa, kun testattaisiin vain liikkeet, mutta olin tosiaan ihan kunnolla väärässä.

Tämä treenipäivä saatiin sovittua kuntotestistä tasan viikon päähän, mutta samalla ensimmäisellä viikolla tässä oltiin. Kovastikin. Aivan alussa. Ja toisaalta aivan lopussa. Minä siis. Tämän treenin jälkeen olin aivan lopussa. Seuraavana iltana piti ottaa useampi Burana, että pääsin sängyssä sellaiseen asentoon, että pystyin lopettamaan vaikerointini niin kauaksi aikaa, että Nukkumatti uskalsi tulla vierailulle. Aamupalaksi taas muutama Burana, että pääsin sieltä sängystä ylös. Totta kai ne rajat ja painot piti löytää, ja nehän löysi vain menemällä sinne rajoille, ja vähän ylikin, kun tietenkin muutamaan otteeseen uhosin, että ei tunnu missään. Olisi se varmaan tuntunut siinä toiston numero 15 kohdalla se aiempikin paino.

Seuraavana päivänä tunsin kyllä, että lihasta oli rikottu, kun takkini ei enää mahtunut päälle. Varsinkin rintakehä pullisteli kuin Pamela Anderssonilla aikoinaan liian pienissä uikkareissa.

Mutta kaksi päivää tämän ensimmäisen treenin jälkeen olin jo takaisin salilla. Ja jotenkin tuntui helpottavalta, että tällä kertaa piti tehdä vain ne ensimmäisen päivän liikkeet. Ja minähän tein nämä liikkeet parhaani mukaan.

Ensimmäisellä viikolla ohjelmassani oli 20 toistoa liikettä kohden paikkaharjoitteluna ja kolmella sarjalla, sellaisilla painoilla, että pystyisin ohjelman viemään läpi. Esim. jalkaprässiin minun piti laittaa painoja 50 kg:n edestä ja siis 60 kertaa yhteensä nostaa ne ylös ja laskea hitaasti aivan alas. Laitoin vielä 10 kiloa lisää viimeisiin 20:n toistoon. Tein urheasti kaikki liikkeet loppuun, joissain piti painoja vähän laskea alaspäin, kun olin vielä niin poikki edellisestä treenistä. Joissain toisissa liikkeissä käytin luovuutta. En edelleenkään saanut käsiä pään taakse, joten ei ollut puhettakaan, että olisin voinut pohkeita harjoittaa tanko niskassani, koska ne kädet eivät menneet sinne niskaan, joten otin levypainot käteen ja tein sitten pohjeliikkeen siten. Samalla tavalla se kai otti pohkeisiin. Rintalihakset olivat niin kipeät – vaikka takki menikin jo päälle – että tein tangon sijaan muutaman viimeisen penkkipunnerruksen venyttelyyn tarkoitetulla harjanvarrella. Jos joku katsoi kieroon, niin siinäpähän katsoi. Suomalainen kun näkee savannilla elefantin, niin se miettii, että ”mitäköhän tuo elefantti ajattelee minusta”. Ei siellä salillakaan kukaan oikeasti ehdi miettiä, että ”mitä ihmettä tuokin tekee”, vaan jokainen, joka ei mieti omaa ohjelmaansa ja omia asioitaan, miettii, että ”mitäköhän nuo muut ajattelevat minusta”. Ja se harjanvarrella treenaaminen aukaisi paikkoja, ja sainpahan toistot täyteen ja liikeratoja lihasmuistiin. Laitan niihin harjanvarren päihin vaikka sitten levypainot seuraavalla viikolla, kun toistoja tehdään ”vain” 15, jos näyttää, että se tanko ei silloinkaan nouse.

Mutta tämän perjantai-iltaisen ensimmäisen treenin jälkeen olin jo sunnuntaiaamuna salilla tekemässä kakkospäivän ohjelmaa – huomattavasti raikkaampana ja venyvämpänä. Koko kropassani tunsin, että jotain oli tullut tehtyä, mutta nyt oli tullut myös palauteltua ja venyteltyä kunnolla edellisen treenin jälkeen, niin kroppa totteli aivan eri tavalla. Kohta olikin jo ensimmäisen viikon salitreenit tehty ja lähdettiin kohti viikkoa 2. Tässä vaiheessa ei vielä ruokavaliosuunnitelmaa oltu otettu mukaan.

Vaikka sanotaan, että ”laihtuminen tapahtuu keittiössä” ja että syöminen on 70-80 % laihtumisesta, niin minä rohkenen olla sitä mieltä, että laihtuminen tapahtuu korvien välissä.

Minullakin ainakin toimii tämä niin, että kun treenaan kovaa, niin silloin ei halua pilata hyvää treeniä huonolla ravinnolla ja toisinpäin. Jos kerran syö kanaa ja kasviksia, ja puuroa ja rahkaa, niin samahan se on silloin treenatakin!

Paulin kanssa otettiin vielä toinen kuntotesti heti seuraavan viikon alkuun, jossa katsottiin missä mentiin. Suotulaitteessa soutamista, kahvakuulaa silmien tasolle ja yli, parikymmentä kyykkyä, punnerruksia ja burbeeta. Semmoista mukavaa pientä jumppaa… Ei! Kellon kanssa, mahdollisimman nopeaa. Olo oli testin loputtua kuin Seiskan risteilyllä – näin tähtiä!

Tämänkin testin kanssa on mukava ajatella ja toimia niin kuin InBody-mittauksen ja sen aloituskuntotestin kanssa. Näistä näkee sen kehityksen sitten kun näitä tehdään aina uudelleen. Sitä kehitystä ei välttämättä näe heti puntarista. Nyt ensimmäisen viikon (kalenteriviikoissa kahden) aikana, kun en ole niin kovin tarkkaan kiinnittänyt huomiota siihen mitä syön, mutta olen kuitenkin yrittänyt syödä tasaisesti ja pienempiä annoksia, olen puntarilla sen verran käväissyt, että paria kiloa vähempää se näyttää kuin InBody-mittauksen aikaan. Toki InBody -mittaus aikanaan kertoo tarkemmat tulokset. Tavoitteenani on, että paino lähtisi nimenomaan rasvasta. Mutta tämä on alku, peilistäkin näkee jo muutoksia nyt kun isoin turvotus on lihaksista lähtenyt ja takki menee taas päälle.

Nyt toiselle viikolle mentäessä sain ruokavaliorungon, jota noudattamalla laihtuminen varmasti tehostuu. Taas mennään siihen, että 100% sitä noudattamalla saisin varmasti nopeita tuloksia, mutta jos onnistun noudattamaan sitä 70-90 %:sti, niin minulla on (oman ei-mihinkään perustuvan arvioni mukaan) ainakin 50 % paremmat mahdollisuudet saada siitä ruokavaliorungosta osa pysyvää elämäntapaani. Mutta toki sataprosenttinen noudattaminen on jollain tavalla helpompaa kuin kahdeksankymmentäprosenttinen. Laihdutus on mielikuvissa monesti niin äärimmäistä: ”jätin leivän ja pastan kokonaan pois ja laihduin”. No sehän on aivan hyvä, mutta voihan sitä joskus syödä vaikka täysjyväleipää tai  tummaa pastaa, tai vaikka silloin tällöin vaaleaa leipää tai pastaa, ja sitten jatkaa tiukempaa linjaa. Näin minä ajattelen, toki en ole siinä vielä koskaan oikein kunnolla onnistunut. Hyvin äkkiä se ”syön 80 % oikein” -syöminen lipsuu sellaiseen ”syön 80 % väärin” -syömiseen. Siinä mielessä se täydellinen ruokavaliorungon noudattaminen olisi helpompaa, mutta nyt tähdätään siihen kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen. Ja kyllä minä haluan nauttia edelleen elämästä, pitää vain oppia nauttimaan myös terveellisistä ja hyvistä valinnoista. Elää prosessia ja tehdä pitkäjänteisiä valintoja, lyhyiden projektien sijaan. Helppo tätä on sanoa ja kirjoittaa, mutta tekemistä vielä harjoitellaan.

Elämä tietenkin heittelee tielle kaikenlaisia esteitä ja houkutuksia. Voitimme risteilymatkan vaimon kanssa ja siihen palkintoon kuuluu lisäksi (totta kai) muutamia illallisia ja muita kokkareita.

Ei passaa valittaa, eikä toisaalta kieltäytyä hyvistä jutuista, se ei kuulu minun (uuteenkaan) elämäntapaani, pakkaan siis reissulle myös salikamppeet mukaan ja tämän lyhyen reissun jälkeen palaan taas Liikuntakeskus Zempin laitteiden ääreen. Ohjelmassani on sellaisia liikkeitä ja laitteita, mm. voimaköysien kanssa heilumista, että niitä ei varmasti ihan joka salilta edes löydy. Mutta tärkeintä että arjen (ja juhlankin) keskellä pysyy liikkeessä, ja tekee edes jotain, vaikka ei salille joka viikko pääsisikään, ainakaan niin montaa kertaa kuin ohjelmassa (tai omissa tavoitteissa) lukisi. Tällä kakkosviikolla alan sitten samalla noudattaa sitä Paulin laatimaa ruokavaliorunkoa mahdollisimman tarkasti, ainakin heti reissun jälkeen. Se on varmaan parempi kun tähtään siihen sataan prosenttiin, niin minulla on paremmat mahdollisuudet päästä siihen kahdeksaankymmeneen. Vielä se terveellinen elämä ja oikeanlainen – laihtumista tai terveellistä elämää tukeva – ruokailu ei tule selkäytimestä. Mutta jospa se sinne menisi. Nyt alussa helpottaa, kun se on tuossa paperilla. Päivän alku on siinä hyvin klassinen. Alussa siinä oli kaurapuuro ja marjat. Tuttua kauraa. Ja hyvääkin. Mutta miten sen kerkeää joka aamu tehdä, vai pitäisikö nyt vain ottaa tavaksi torkuttaa vähemmän ja herätä 15 minuuttia aiemmin osana tätä elämäntapamuutosta? Taidanpa aloittaa sen torkuttamisen aiemmin, niin kerkeän puurot aamulla keitellä. Kyllä tämä taitaa sujua. Taputan itseäni selkään – nyt kun käteni taas taipuvat sinne – ja sanon, että ”kyllä sinä pystyt tähän, anna mennä vaan!” Ja taas mennään. Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi.

”Ja to… os… ta se alkaa” sanoi Jussi kun alkoi suota raivaamaan.

Kirjoittaja on Liikuntakeskus Zempin jäsen, myyntimies ja kolmikymppinen perheenisä, joka haluaa elää pitkän ja terveellisen loppuelämän. Kirjoittajan puheet ja aikomukset ovat usein olleet suuremmat kuin teot ja tässä juttusarjassa seurataankin onnistuuko tämä ikuinen laihduttaja tekemään personal trainerin avulla kestävän elämäntapamuutoksen kohti terveellisempää elämää.