Faskiamanipulaatio ja faskia fysioterapiassa

Blogi, Kuntoutus 23.5.2019

Faskiamanipulaatio (FM) on manuaalisen terapian menetelmä, jonka on kehittänyt italialainen fysioterapeutti Luigi Stecco 40 vuoden tutkimuksen ja kliinisen työn tuloksena. Faskiamanipulaatiolla voidaan hoitaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ja kiputiloja. Menetelmän lähtökohtana on tunnistaa faskiakudoksessa tarkka alue, johon rajoittunut tai kivulias liike liittyy. Faskiamanipulaatio perustuu tarkkaan haastatteluun sekä liike- sekä palpaatiotesteihin (palpaatio=käsin kudoksen tutkiminen), joiden perusteella valitaan käsiteltävät tarkat alueet faskiakudoksessa.

 

Mitä on faskia?

Faskialla tarkoitetaan peitinkalvoa, joka muodostaa koko kehon kattavan sidekudosverkoston. Tutkimusten mukaan 30 prosenttia lihasjännityksestä siirtyy faskioita pitkin muualle kehoon ja 70 prosenttia jänteisiin, eli faskiakudoksella on merkittävä vaikutus voimien välittymiseen ja liikkeen tuottoon. Karkeasti faskia jaetaan kolmeen eri kerrokseen: pinnalliseen, syvään ja sisäelimiä ympäröivään faskiaan.

Faskiamanipulaatio kohdistuu syvään tai pinnalliseen faskiaan. Syvä faskia jakautuu edelleen useampaan kerrokseen. Faskia on tiheästi hermotettua, joka tarkoittaa sitä, että se aistii ja välittää tietoa asennosta ja liikkeestä. Faskia on rakentunut löyhästä sidekudoksesta ja se mahdollistaa kerrosten välisen liukumisen raajojen ja vartalon liikkeissä. Näiden kollageenikerrosten välinen tärkein liukastusaine on hyaluronihappo (HA), jota on myös esimerkiksi nivelnesteessä.

Myofaskiaalisen kivun syitä ei vielä tarkkaan tiedetä. Esimerkiksi ylirasitustila, traumat, operaatiot, tulehdukset tai muut tekijät voivat aiheuttaa hermopäätteiden ärtymistä liikkeissä, jos faskiakerrosten liukuminen on estynyt. Se aistitaan esimerkiksi kipuna, kireytenä, liikerajoituksena, paineen tunteena tai muutoksena voimantuotossa.

 

Faskiamanipulaatio

Faskiamanipulaation käsittely kohdentuu lihasten päällä olevaan syvään faskiaan, siksi ote on kevyempi kuin usein hieronnassa. Käsittelyllä tuotetaan paikallinen kitka ja lämmön nousu tarkkaan kohtaan faskiassa, jolloin faskiakerrokset saadaan liukumaan toisiinsa nähden. Tämä aistitaan hoidon jälkeen kivun vähenemisenä tai liikkuvuuden ja voimantuoton muutoksena.

Pinnallinen faskia on nimensä mukaisesti pinnallisin sidekudoskerros, joka sisältää enemmän elastiinisäikeitä kuin syvä faskia. Pinnallisen faskian hoito tapahtuu kevyemmällä ja laajalla otteella ja kitka kohdistetaan ihonalaiskudokseen. Pinnallista faskiaa käsitellään mm. arpien hoidossa.

Easymoven henkilökunnasta fysioterapeutit Kim Lehtinen ja Anu Karp ovat suorittaneet Faskiamanipulaatio Stecco I-tason.

 

 

Lähteet ja lisätietoa:

https://www.terveysportti.fi/dtk/tyt/avaa?p_artikkeli=ttl01428

http://www.fasciamanipulaatio.fi/2015/01/12/sidekudos-koko-kehon-kattava-viestiverkko/

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3091422/

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4706049/